Fiskari

Fiskari (ruots. Fiskars) on kylä ja taajama Raaseporin kaupungissa entisen Pohjan kunnan alueella. Fiskarin kylässä sijaitsee entinen Fiskarsin rautaruukki, joka on perustettu vuonna 1649. Huomattavin nähtävyys on 1818 rakennettu Charles Bassin suunnittelema kartanolinna. Fiskari on kesäisin suosittu matkailukohde, jossa toimii muun muassa käsityöläis- ja taiteilijayhteisö. Myös talvisin näyttelyt, kokous-, majoitus- ja ravintolapalvelut sekä työpajat ja myymälät tarjoavat nähtävää ja koettavaa. Kylän läpi virtaava Fiskarsinjoki (ruots. Fiskars å) ja siinä oleva Fiskarinkoski ovat edesauttaneet sitä, että teollisuutta on aikoinaan perustettu paikkakunnalle. Teollisuusyhdyskunnan kehitys oli nopeaa, ja tehtaat ja pajat tuottivat tarve-esineitä saksista ja puukoista auroihin ja voimansiirtolaitteisiin. Fiskars Oyj -yhtiön historia alkaa Fiskarsin ruukista, mutta yhtiöllä ei ole kylässä enää teollista toimintaa. Nykyään ruukki on elinvoimainen suomalaisen taiteen ja muotoilun keskus. Ruukin alueella on asukkaita kuutisensataa, ja paikka on erityisesti taiteilijoiden, käsityöläisten ja muotoilijoiden suosiossa. Lähin ala-aste on Fiskarin koulu ja lähin ylä-aste on Karis svenska högstadium. Lähin lukio on Karis-Billnäs gymnasium, joka sijaitsee noin 13 kilometrin päässä.