Haukkala

Haukkala sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella Tuomiojärven läheisyydessä. Palveluja löytyy sekä Kortepohjan keskustasta että Palokankeskuksesta, jossa sijaitsee suurmarkettialue. Molemmat sijaitsevat noin kolmen kilometrin etäisyydellä Haukkalasta. Haukkalan läheisyydestä löytyy myös suosittu vapaa-ajanvietto alue Laajavuori, joka tarjoaa ulkoilu- ja vapaa-ajanvietto mahdollisuuksia ympärivuoden. Yhdeksän laskettelurinteen lisäksi on tarjolla kilparinne sekä 2 lastenrinnettä. Hiihtolatuja on yhteensä 62 km edestä ja välineitä voi vuokrata paikalla. Talvisin alueella on järjestetty muun muassa hiihtosuunnistuskilpailuja. Ravintola- ja majoituspalvelut löytyvät mäen juurelta, Retkeilyhotelli Laajiksesta, sekä parin sadan metrin päässä sijaitsevasta Kylpylähotelli Laajavuoresta. Läheiseltä Vuorilammelta voi vuokrata savusaunan käyttöönsä. Alueella toimii lisäksi 88 paikkainen Caravan-alue matkailuvaunuille.

Lähde: Wikipedia - lisää täältä

Paikallinen uutisartikkeli

Vieressä lohijärvi

Karhusen perhe on rakentanut Haukkalaan peräti kaksi omakotitaloa. Kuva: Jaana Kautto / Keskisuomalainen

Kun ajaa Karhusten pihaan Haukkalassa, ei voi olla huomaamatta, että talossa on pieniä lapsia. Etupihalle on täyteen rakennettu iso lumilinna onkaloineen ja pienine liukumäkineen ja portaineen. Lumilapioita ja liukureita on siellä täällä. Koko alue on silmin nähden lapsiystävällinen.

Rakennusyrittäjä Esa Karhunen, 48, on niin mieltynyt omaan asuinalueeseensa Haukkalaan, että hän on rakentanut sinne perheelleen jo toisen omakotitalon. Ensimmäisen talon Haukkalan ykkösalueelle hän rakensi vuonna 2007. Asuttuaan talossaan pari vuotta, hän huomasi ilmoituksen lehdessä, että Haukkalan toisella alueella olisi myynnissä tyhjä tontti. Ykkösalueen tontit ovat tiiviisti yhdessä, mutta kakkosalueella talot ovat puolestaan väljästi melko isoilla tonteillaan.

  • Tontti oli hienolla paikalla Tuomiojärven rannan läheisyydessä Kiviniemen savusaunan vieressä. Ensin ajattelin, että en jaksa alkaa uudelleen rakentamaan, mutta nähtyäni tontin, tein kaupat saman tien, Karhunen muistelee.

Karhunen on toinen omistajista Keski-Suomen Rakennuskeskus Oy:ssä, toinen omistaja on Jarmo Knuutila.

Uudessa talossaan hän voi myös pitää toimistoaan.

Vieressä lohijärvi

Karhunen on asunut nyt talossaan viisi vuotta, eikä kehumisen määrää hillitse mikään.

  • Ajattele nyt, miten onnekas ihminen on kun saa asua näin lähellä mukavaa järveä, metsän keskellä, mutta kuitenkin lähes kaupungin keskustassa.

Ja näinhän tietysti on. Tuomiojärvi on myös siinä mielessä erityinen järvi, että sinne istutetaan kolme kertaa vuodessa lohia. Karhusella on oma soutuvene rannassa, ja niinpä lohisaaliit ovatkin hänelle tuttuja, isot ahvenet mukaan luettuina. Talvisin puolestaan Karhunen nähdään usein pilkkimässä viereisellä jäällä.

Hiihtoa ja lenkkeilyä

Kiviniemen läheisyys antaa Karhuselle mahdollisuuden nauttia kesäisistä iloista tyttäriensä Annan, 9, Emman, 7, ja Millan, 6, kanssa.

  • Kiviniemi on Jyväskylän Työväenopiston kesämaja, jota opistolaisyhdistyksen jäsenet voivat käyttää.

Käyttö edellyttää myös jonkin verran talkootöitä eli puiden pilkkomista sekä laiturin ja saunatilojen korjaamista, mutta näitähän tekee mielellään, Karhunen toteaa ja lisää vielä, että hän toimii vähän niin kuin Kiviniemen "vartijana".

Viereinen Laajavuori innoittaa varmasti kaikkia Haukkalan asukkaita, onhan vieressä kaupungin parhaat ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet, kesäisistä metsäretkistä puhumattakaan. Myös Tuomiojärven jäälle kaupunki vetää ladun joka talvi.

  • Käyn hiihtämässä ja kesäisin lenkkeilemässä.

Haukkalassa on oma uimaranta ja tietysti uimassa voi käydä myös kylpylähotelli Laajavuoressa.

Erinomaiset yhteydet

Haukkalan liikenneyhteydet ovat erinomaiset, ja viimeisimpänä ylellisyytenä kevyen liikenteen väylä saatiin valmiiksi Laajavuorentien varteen. Haukkalantien alkuosa, jossa sijaitsee vanhaa Haukkalan asutusta ja kesämökkejä, on pyhitetty myös kevyelle liikenteelle. Saman tien varressa on myös kuuluisa lähde.

Haukkala on kauppapalveluiden suhteen otollisessa paikassa, sillä etäisyys niin Savelan kauppoihin kuin Palokan ostoskeskukseenkin on lähes yhtä pitkä.

  • Käyn kyllä pääosin ruokaostoksilla Savelan marketeissa, ja muuta tarpeethan saa hyvin Palokasta, Karhunen sanoo.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Keskisuomalaisessa 21.2.2015. Teksti: Eija Juutilainen / Keskisuomalainen

Paikallisuutiset

Keskisuomalainen - uutiset
Keskisuomalainen - uutiset
Lue lisää
Jyväskylän Minimanin perinteikäs lounaskahvila Mokkariina sulkee tänään ovensa – "Raskasta on ollut"
Jyväskylän Minimanin perinteikäs lounaskahvila Mokkariina sulkee tänään ovensa – "Raskasta on ollut"
Lounaskahvila Mokkariina sulkee ovensa Tourulassa. Mokkariinan omistajan Riina Rantalaisen mukaan lopettamisen taustalla on monia syitä. – Ehkä isoin syy on taloudellinen kannattamattomuus. Sen lisäksi olen tätä monia vuosia painanut eteenpäin ja tuntuu, että elämässä voisi olla ehkä nyt jotain muutakin....
Lue lisää
Kaipolan tehtaalla uhkaava tulipalo – tuli syttyi valtavassa keräyspaperikasassa 10000-neliöisessä varastossa
Kaipolan tehtaalla uhkaava tulipalo – tuli syttyi valtavassa keräyspaperikasassa 10000-neliöisessä varastossa
Jämsässä Kaipolan paperitehtaan paperinkeräysvarastossa syttyi perjantaina tulipalo. Palo syttyi varastossa olevassa keräyspaperikasassa. Paloalue oli kooltaan noin 5 x 5 metriä sekä korkeudeltaan 10 metriä.Henkilövahinkoja palossa ei sattunut. Palo saatiin nopeasti hallintaan eikä tuli päässyt leviämään...
Lue lisää
Keskisuomalainen - Kotipeili
Keskisuomalainen - Kotipeili
Lue lisää
Voiko talvella maalata vai ei? – Maalivalmistajien suositukset erilaisia
Voiko talvella maalata vai ei? – Maalivalmistajien suositukset erilaisia
Milloin on sopiva keli maalaamiseen? Voiko esimerkiksi syksyllä tai talvella maalata? Kuinka ohjeistaa Tikkurilan maalilinja?Lämpötilaraja on viisi astetta, ja suhteellisen ilmankosteuden raja on 80 prosenttia. Maali ei muuten tartu pintaan eikä kuivu. Puun kosteuden pitää olla alle 18 prosenttia – ideaali...
Lue lisää
Omistusasujien määrä väheni Jyväskylässä
Omistusasujien määrä väheni Jyväskylässä
Omistusasuminen on vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana koko maassa, erityisesti suurimmissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa. Jyväskylässä omistusasujien osuus asuntokunnista väheni 10 vuodessa 2,2 prosenttiyksikköä. Jyväskylässä omassa asunnossa asuu 52,5 prosenttia asuntokunnista.Suurin muutos...
Lue lisää