Jamppa

Jamppa on noin 3500 asukkaan lähiö ja kaupunginosa Järvenpäässä, noin kahden kilometrin päässä keskustasta. Alue rakennettiin vuokratalovaltaiseksi. Jampan lähistölle alkoi nousta kerrostaloasutusta vuonna 1970, kun Wärtsilän tehdas muutti Helsingistä Järvenpäähän. Uudenmaan liiton maakuntahallitus palkitsi Jampan vuoden uusmaalaisena kylänä vuonna 2005. Jamppa rajautuu lännessä päärataan, jonka lounaispuolella on Saunakallio. Etelässä rajana on Maahisentie, jonka eteläpuolella on Sorto. Pohjoisessa Jamppa rajautuu Nummenkylän ja Wärtsilän kaupunginosiin ja idässä Peltolan kaupunginosaan. Jampassa on myös omakoti- ja rivitalovaltaisia osia, kuten Levonkytö ja Koivusaari. Jampan alueella sijaitsevat Järvenpään kaupungin Saunakallion ja Koivusaaren koulut. Lisäksi alueella on ostoskeskus, jossa on tarjolla monenlaisia palveluita. Jamppa sijaitsee lähellä luontoa ja alueella on mukavaa ulkoilumaastoa. Järvenpään lukio sijaitsee Pajalan kaupunginosassa.