Kariniemi

Lahden Kariniemi on kuulunut aikoinaan kartanon maihin. Fellmannin kartanossa on nykyisin historiallinen museo ja se on toiminut aikoinaan myös kansakouluna. Alueella on ollut kartanon omenatarha, josta muistona on puutarhurin mökki Kariniemenkadulla. Vesijärvi on ulottunut kartanoon saakka. Myöhemmin Vesijärveä on padottu ja Pikku Vesijärvi puistoineen on muodostunut merkittäväksi kaupunkilaisten virkistysalueeksi. Kariniemenmäen kupeeseen rautatieaseman taakse rakennettiin 1900 luvun alussa pientaloja. 40-luvulla Kartanon alueelle alettiin myös rakentaa pientaloja ja vuoden 1952 olympialaisiin rakennettiin Kisapuiston alue, jossa pelattiin jalkapallo-otteluita. Tästä muistona on Kisapuiston olympiaportti. Nykyisin Kariniemen talot ovat pääasiassa paritaloja suurine puutarhoineen. Alueella on myös pienkerrostaloja ja Vesijävenkadun varrelle on noussut punatiilisiä korkeampia kerrostaloja. Alue on todella kaunis ja harrastusmahdollisuudet ovat hyvät niin kesällä kuin talvellakin. Kisapuistossa voi harrastaa kesäisin tennistä, koripalloa, beach volleytä, pesäpalloa ja tietenkin jalkapalloa. Talvisin voi harrastaa jalkapalloa, jääkiekkoa ja luistelua sekä hallissa squasia, tennistä, sulkapalloa ja golfia. Vesijärven rannasta pääsee talvisin hiihtoladuille ja kesäisin veneilemään ja uimaan. Vaikka kaupunki on ihan vieressä, voi Kariniemessä myös ihailla upeaa luontoa. Alueelta löytää muun muassa harvinaisia kasvi- ja eläinlajeja. Parasta Kariniemessä on kuitenkin se, että täällä voi asua keskellä kaupunkia, "omakotitalossa järven rannalla". Torille on noin 10 minuutin kävelymatka. Samoin palvelut, kaupat, päivähoito ja koulut ovat lähellä. Unohtamatta hienoa satamaa ravintolalaivoineen, Sibeliustaloa sekä teatteria ja museoita. Kariniemestä pääsee helposti joka paikkaan kävellen, pyöräillen tai autoillen. Urheilukeskus hypyrimäkineen ja messuhalleineen on noin kilometrin päässä. Paikan rikkaus ovat alueella asuvat kaikenikäiset ihmiset. Täällä tapaat ulkoilemassa niin Johannakodin vanhukset kuin lapsiperheetkin.

Haastattelu

 

Perheemme on asunut Kariniemessä paritalossa jo 26 vuotta.Olemme nauttineet kolmen, nyt jo aikuisen lapsemme kanssa upeasta rauhallisesta ympäristöstä. Kisapuistossa ja Pikku Vesijärven puistossa on harjoiteltu jalkapalloa, koripalloa, pyöräilyä, luistelua ja hiihtoa. Lasten koulut ja muut tarvittavat palvelut ovat olleet lähellä.

Kariniemessä voi asua omakotitalossa keskellä kaupunkia. Tori ja Sibeliustalo ovat 10 minuutin kävelymatkan päässä. Omasta puutarhastamme saamme syksyisin omenat, luumut ja viinimarjat. Kariniemen monipuolisen luonnon keskellä viihtyvät kaikenikäiset ihmiset lapsista vanhuksiin.