Sijainti ratkaisee mökkikaupoilla

Tiedotteet 2015

17 heinäkuuta 2015

Sijainti on tärkeässä roolissa sopiaa mökkiä tai vapaa-ajan asuntoa etsittäessä. Meren tai järven rannalla sijaitsevat kohteet ovat halutuimpia ja sijainnin vaikutus kohteen hintaan voi olla yllättävän suuri.

Tyypillisiä vapaa-ajan asuntojen ostajia ovat noin 40–50-vuotiaat pariskunnat, jotka ovat jo ehtineet kerryttää pääomaa ja haluavat nyt sijoittaa vapaa-ajan asumiseen. Nuoriin törmää mökkikaupoilla melko harvoin, tosin osasta heistäkin tulee mökin omistajia esimerkiksi perinnön kautta.

"Mökkikauppa on ollut alkuvuonna pitkälti samalla tasolla kuin edellisenä vuonna", toteaa vahvasti maanlaajuisesti mökkikaupassa toimivan SKV Kiinteistönvälityksen toimitusjohtaja Timo Kaisla.

Timo Kaisla ei odota mökkikauppamääriin suuria muutoksia kuluvan kesän aikana tai ensi vuodelle. "Yksi selkeä syy on se, että uusien mökkien rakentaminen on vähentynyt, koska melko iso osa suosituimpien järvien rannoista on kaavoitetulta osaltaan jo rakennettu. Toivoisimme ympäristökeskukselta nopeampaa päätöksentekoa ja hyväksyvämpää otetta poikkeamislupiin tai kaavoituksen lisäämistä, koska tosiasia on, että halutuimmilla alueilla maata ei voi valmistaa lisää", Timo Kaisla pohtii.

Mökin tai vapaa-ajan asunnon hinta muodostuu monesta tekijästä

Mökin varustelusta ja mukavuuksista ollaan tällä hetkellä valmiita tinkimään, mutta mökin sijainnin täytyy olla hyvä. Vesistön läheisyys, hyvät tieyhteydet ja kohtuullinen etäisyys kotoa ovat tekijöitä, joita mökin ostajat arvostavat. Halutuimpia ovat meren tai järven rannalla sijaitsevat kohteet, mutta myös kuivan maan kohteet menevät hyvin kaupaksi, kunhan hinta on kohdallaan.

Kohteiden hintavertailu on hankalaa, sillä kahta samanlaista kohdetta ei ole. Esimerkiksi sijainti, vesistön laatu sekä kohteen mukavuudet vaikuttavat siihen, millainen hinta kohteelle muodostuu. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että vapaa-ajan kohteiden hintakehitys on ollut melko maltillista lähes koko Suomessa. Ainoastaan pääkaupunkiseudun merenrantakohteissa on ollut havaittavissa selkeää hintojen nousua.

"Uudellamaalla myytävät kohteet ovat yleensä kuivan maan kohteita, mutta myös rantapaikkoja on tarjolla – SKV:lla on esimerkiksi tällä hetkellä myynnissä rantatontteja Karkkilan alueella. Tyypillisestihän halutut rantapaikat päätyvät usein suvun tai tuttavien omistukseen, ja yleisessä myynnissä niitä näkee harvemmin", Timo Kaisla kertoo. Myyntiin tulevista pääkaupunkiseudun merenrantakohteista ollaankin valmiita maksamaan enemmän ja myös kalliimmat, hyvin varustellut, jopa noin 400 000 euron kohteet menevät alueella hyvin kaupaksi.

Järvi-Suomessa ja Keski-Suomessa myytyjen mökkien hinnat ovat selvästi maltillisempia. "Tyypillinen kohde näillä alueilla sijaitsee suuren järven, kuten Keiteleen tai Päijänteen rannalla. Kohteet ovat yleensä peruskuntoisia ja sähköistettyjä, mutta vettä ei välttämättä ole johdettu mökkiin, vaan vesi kannetaan kaivosta", Timo Kaisla kertoo.

Lisätietoja: Timo Kaisla, toimitusjohtaja, SKV Kiinteistönvälitys Oy, puh. 040 700 9595, timo.kaisla@skv.fi

SKV Kiinteistönvälitys on yksi Suomen suurimmista asunnonvälittäjistä noin 7 % markkinaosuudella. Yritys toimii 40 paikkakunnalla 200 ammattilaisen voimin. SKV:n toiminta perustuu kokonaisvaltaiseen palveluun ja vahvaan aluetuntemukseen. Yritys on perustettu vuonna 1964.